Remonttipalvelu
sinua varten

Ota yhteyttä:

Tietoa meistä

Helkavuori Oy remontoija

Niin kuin monen muunkin alkavan yrityksen, niin myös Helkavuori Oy:n takaa löytyy yhden miehen intohimo. Nimeni on Jose Helkavuori ja rakentaminen ja rakennukset ovat intohimoni. Olen aina ihaillut vanhoja puutaloja ja sitä taidokkuutta, jota niiden rakentajilla on ollut. Tätä samaa rakkautta tekemiseen ja oman työnsä arvostusta haluan jatkaa. Olen ollut rakennusalalla 15 vuotta ja tuona aikana olen päässyt maistelemaan niin pientalojen uudisrakentamista, remontteja, isompiakin saneerauksia. Olen päässyt kokemaan kansainvälisiä projekteja Balttiassa ja Etelä-Afrikassa.

Vuoden 2021 toukokuussa asetuin Kokkolaan ja tuolloin päätin aloittaa oman rakennusyrityksen. Tämä johtui siitä, että edellisessä hommassani työn- ja projektinjohdossa jäin kaipaamaan itse tekemisen iloa, onhan se juuri oman käden jäljen näkeminen ollut syy rakennusalalle päätymiseen. Näin syntyi siis Helkavuori Oy.

Pohjanmaalla on vahvat rakennusperinteet ja niinpä nämä Kokkolan vanhat puutalot itseen kovin vetoavatkin. Itsellä on vahva halu päästä vaalimaan sitä perintöä, minkä isoisät ovat meille jättäneet.

Muutenkin jokainen remontti ja jokainen rakennusprojekti, on itselle paitsi työ, myös se mikä saa itsen syttymään ja innostumaan.